Mika Maliranta johtajaksi Palkansaajien tutkimuslaitokseen

Mediatiedote

Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori, FT (taloustiede) Mika Maliranta on nimitetty Palkansaajien tutkimuslaitoksen uudeksi johtajaksi 1.8. alkaen.

 

Maliranta työskentelee parhaillaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tutkimusprofessorina sekä Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorina. Maliranta on erikoistunut talouskasvun ja työmarkkinoiden kysymyksiin.

”Palkansaajien tutkimuslaitoksen päämääränä on tukea ihmisten hyvinvointia. Keinoina tässä ovat riippumaton ja korkeatasoinen tutkimus ja siitä johdettu päätöksenteko. Laitosta kehitetään jatkuvasti, jotta sen rooli olisi entistä näkyvämpi ja vaikuttavampi. On suuri ilo ja kunnia päästä mukaan tähän työhön.”, kommentoi Mika Maliranta.

Maliranta jättää nykyisen työnsä KKV:ssä, mutta jatkaa osa-aikaisessa virassaan Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorina.

”Nykyinen työni Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusprofessorina on ollut erittäin kiehtovaa ja antoisaa. Kilpailu, markkinoiden toimivuus ja kuluttajien etu ovat aina olleet teemoina minulle tärkeitä ja sellaisina pysyvät. Lämmin kiitos KKV:n kollegoilleni, jotka avasivat minulle monia näköaloja ja lisäsivät osaamistani.”

Maliranta näkee uuden roolinsa PT:n johtajana aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana, joka edistää dialogia talouspoliittisessa keskustelussa, tuo siihen tutkimuspohjaista sisältöä sekä torjuu kuplia.

”Talouspoliittinen keskustelu koostuu faktoista, teorioista, väitteistä ja huuhaasta. Haluan osaltani selventää mikä on mitäkin ja torjua yhteiskunnallisen keskustelun kuplautumista. Politiikassa kompromissien tarve kasvaa koko ajan, mutta samaan aikaan tarjonta heikkenee. Haluan edistää talouspoliittista dialogia, joka on itsenäistä, ymmärrettävää, ja aina kunnioittavaa.”, Maliranta summaa.

PT:n hallituksen puheenjohtaja ja vt. johtaja Hannu Jouhki iloitsee nimityksestä: ”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Mika Malirannan Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaksi. Mikan vahva tausta taloustieteellisen tutkimuksen ja opetuksen kentällä yhdistettynä hänen johtamiskokemukseensa sekä kattaviin kotimaisiin ja kansainvälisiin verkostoihinsa luovat laitoksellemme erinomaiset lähtökohdat menestyä tämän päivän tutkimus- ja viestintäympäristössä. Uuden johtajan, laitoksen henkilöstön ja hallituksen hyvällä yhteistyöllä tulemme entisestään vahvistamaan PT:n tieteellistä vaikuttavuutta sekä jatkamaan aktiivista yhteiskunnallista keskustelua sidosryhmiemme kanssa.”

Maliranta seuraa PT:n johtajan virassa työ- ja elinkeinoministeriöön 1.6. alkaen alivaltiosihteeriksi siirtynyttä Elina Pylkkästä.

Lisätiedot:

Mika Maliranta
050 369 8054