1. Julkaisuhaku
2. Suurilla palkkaeroillako korkeaan työllisyysasteeseen?

Suurilla palkkaeroillako korkeaan työllisyysasteeseen?

Onko palkkaerojen ja matalapalkkatyön osuuden kasvu välttämätön edellytys parempaan työllisyysasteeseen pääsemiseksi? Pohjoismaat ovat aika hyviä esimerkkejä siitä, että näin ei tarvitse olla. Ne ovat pienten palkkaerojen maita, joissa työllisyysasteet ovat olleet ja ovat edelleen kansainvälisesti verraten hyvin korkealla tasolla. EU-maiden (ml. Norja) välisessä vertailussa Ruotsin työllisyysaste (75,5 %) oli korkein vuonna 2015, Norjan toiseksi korkein (74,8 %), Tanskan viidenneksi korkein (73,5 %) ja Suomenkin (68,5 %) yhdeksänneksi korkein. (Islanti ei ole mukana seuraavassa tarkastelussa.) EU28-maiden keskimääräinen työllisyysaste oli vuonna 2015 65,6 prosenttia. Työllisyysaste mittaa työllisten osuutta samanikäisestä, 15–64-vuotiaasta väestöstä.

OECD-maiden välisessä vertailussa Pohjoismaat kuuluvat tasoltaan pienimpien palkkaerojen maihin, kun suhteellisten palkkaerojen kehitystä aggregaattitasolla kuvataan P90/P10-suhdeluvun avulla, ts. ylimmän ja alimman palkkakymmenyksen palkkasuhteen kehityksellä. (Tässä palkansaajat on asetettu palkkojen suuruuden mukaiseen järjestykseen, ja palkkakymmenys viittaa aina 10 prosenttiin tästä joukosta.) Ruotsissa, jossa palkkaerot ovat kaikkein pienimmät, ne ovat pysyneet jotakuinkin samalla tasolla koko 2000-luvun. Neljästä Pohjoismaasta palkkaerot ovat Suomessa ja Tanskassa korkeimmat, vaikka kaikkiaan neljä Pohjoismaata on palkkaerojen suuruudessa hyvin lähellä toisiaan. Kuviossa 1 palkkahajonnan mittari on P90/P10 -suhdeluku kokoaikaisille palkansaajille.

Suhteelliset palkkaerot ovat siis edelleen pieniä. Samoin myös matalapalkkaisten työntekijöiden osuudet ovat Pohjoismaissa EU-maiden alhaisimpia. Kun vuonna 2010 EU27-maissa keskimäärin liki 17 prosenttia kokoaikaisista palkansaajista oli matalapalkkaisia (tuntiansiot alle kaksi kolmasosaa mediaanituntiansioista), oli vastaava osuus Ruotsissa vain 2,5 prosenttia, Suomessa 5,9 prosenttia, Norjassa 7,3 prosenttia ja Tanskassa 7,7 prosenttia (Eurostat 2013).

Matalapalkkatyön osuudessa ja palkkaerojen tasossa ja kehityksessä Suomi näyttäytyy siis varsin samanlaisena verrattuna Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Muissa Pohjoismaissa työllisyysasteet ovat kuitenkin selvästi korkeammalla tasolla kuin Suomessa (kuvio 2). Erojen taustalta löytyy toki useita eri tekijöitä. Yksi mielenkiintoinen tekijä on se, että muissa Pohjoismaissa tehdään selvästi enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Jos työllisyysastetta tarkastellaan kokoaikatyöllisyydellä (ns. full-time equivalent employment rate) mitattuna, ero Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä kaventuu selvästi tai jopa häviää kokonaan kuten erolle Tanskan kanssa käy viime vuosien osalta (kuvio 3). Suomen ero EU-maihin keskimäärin myös kasvaa kokoaikatyöllisyydellä mitattuna. Kokoaikatyötä vastaava työllisyysaste antaa ehkä realistisemman kuvan maiden välisistä eroista työllisyydessä.

Kokoaikatyötä vastaavia työllisyysasteita ei ollut saatavilla Norjalle.

Erottavana tekijänä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on ollut myös julkisen sektorin työllisyysosuuksien suuruus. Suomessa tuo osuus on ollut perinteisesti selvästi alhaisemmalla tasolla (kuvio 4). Ero Ruotsiin on kaventunut, mutta ero Tanskaan ja Norjaan on edelleen suuri. Voidaan ajatella, että julkisen sektorin korkea työllisyysosuus on myös osaltaan edesauttanut Pohjoismaita korkeiden työllisyysasteiden saavuttamisessa (Suoniemi ym. 2011, 46).

Suomen tietoja yllä olevassa kuviossa ei ole. Suomessa julkisen sektorin työllisten osuus kaikista työllisistä vuonna 2009 oli 26,7 prosenttia ja vuonna 2013 27,2 prosenttia.

Suomen talouskehitys on ollut myös heikkoa viimeiset vuodet johtuen osin erityistekijöistä (Palkansaajien tutkimuslaitoksen talousennuste 17.9.2015). Heikko talouskasvu on näkynyt myös Suomen työllisyyden heikkona kehityksenä (kuvio 5). Pohjoismaista talouskasvu on ollut 2010-luvulla voimakkainta Ruotsissa ja Norjassa, joissa maissa myös työllisyys on kasvanut parhaiten. Kehitystä katsottaessa ei myöskään voida unohtaa eroja harjoitetussa talouspolitiikassa ja sen merkitystä. Tannisen ja Tuomalan (2016) mukaan Ruotsissa finanssipolitiikka on ollut selvästi elvyttävää vuodesta 2013 lähtien, kun taas Suomessa se on ollut kiristävää.

On selvää, että ilman talouskasvun piristymistä myöskään uusia työpaikkoja ei synny Suomeen eikä työllisyys kohene. EU:n työllisyysstrategian tavoitteena on luoda ei ainoastaan enemmän työpaikkoja, vaan myös parempia työpaikkoja. Matalapalkkatyöllisyyden kasvattamisen tavoittelu ei ainakaan palvele jälkimmäistä tavoitetta.

Kirjallisuus

OECD (2015), Government at a Glance, Paris: OECD.

Suoniemi, I. & Tanninen, H. & Tuomala, M. (2011), Julkisen vallan tehtävät ja niiden oikea toteutustaso. Julkisten menojen tyypittelyä ja vaikutusten arviointia. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 9/2011.

Tanninen, H. & M. Tuomala (2016), Talouden Finnkampen, Talous&Yhteiskunta 2/2016, 2-9.