Tuleeko työmarkkinoiden kohtaannosta talouskasvun jarru?

Talousennuste Erillisartikkeli Mika Maliranta

Työn tuottavuuden kasvu on tärkeintä

Määritelmällisesti talouskasvu on kahden tekijän summa: se on työn tuottavuuden kasvu plus tehtyjen työtuntien kasvu. Tehtyjen työtuntien ja työllisyyden kehitys on tärkeää ennen kaikkea sosiaalipoliittisesti sekä julkisen talouden tasapainon ja suhdannekehityksen kannalta. Sen sijaan elintason ja hyvinvoinnin kannalta olennaisinta on työn tuottavuuden kasvu.

Tehtyjä työtunteja lisäämällä voidaan vahvistaa talouskasvua vain rajallisesti: mitä suurempi osa työvoimasta on jo työllisiä ja mitä pidempiä työpäivät ovat, sitä vähemmän tuotantoa voidaan kasvattaa työntekoa edelleen lisäämällä. Sen sijaa työn tuottavuuden paraneminen tarjoaa mahdollisuuden pitkän aikavälin talouskasvuun. Nopea tuottavuuden kasvu helpottaa myös sosiaalisten ongelmien ratkomista sekä julkisen talouden tasapainon hoitamista.

Kuviosta 1 nähdään, että Suomessa tehdään työtä enemmän kuin Tanskassa, suunnilleen saman verran kuin Saksassa ja jonkin verran vähemmän kuin Ruotsissa. Tämän perusteella voidaan arvioida, että tehtyjen työtuntien lisäyksellä ei ole Suomessa käytännössä kovin merkittävää talouden kasvupotentiaalia pitkällä aikavälillä.

Suomessa työpaikkojen uusiutuminen ei ole hyytynyt – toisin kuin Yhdysvalloissa

Tärkeä osa tuottavuuden kasvusta tapahtuu työpaikkojen uusiutumisen eli ns. ”luovan tuhon” kautta. Samaan aikaan talouteen luodaan uusia, aikaisempaa tuottavampia työpaikkoja ja taloudessa tuhoutuu vanhoja heikomman tuottavuuden työpaikkoja.

Työpaikkojen uusiutumisen intensiteettiä voidaan mitata käyttämällä tunnuslukuna niin sanottua työpaikkojen ylimääräisen uudelleen kohdentumisen astetta (excess job reallocation rate).1 Kuviosta 2 nähdään, että Suomen yrityssektorilla työpaikkojen uusiutuminen heikkeni 1990-luvun alun laman aikana, mutta kohosi sen jälkeisen elpymisen vuosina 1990-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen se pysyi sangen vakaana 2010-luvulle saakka, jonka jälkeen tapahtui taas ”uudistumisen aalto”.

Kuviosta nähdään myös, että Yhdysvalloissa työmarkkinoiden dynamiikka alkoi hyytyä 2000-luvun alussa. Sitä jatkui 2010-luvulle saakka. Tämä työmarkkinoiden mikrodynamiikan hiipuminen on herättänyt vilkasta keskustelua yhdysvaltalaisten tuottavuustutkijoiden keskuudessa. Se on kytketty Yhdysvaltojen tuottavuuskasvun hidastumiseen 2000-luvun alkuvuosien jälkeen (ks. esim. Decker ym. 2017).

Kuviossa 2 tehdyt laskelmat on tehty niin, että periaatteessa Suomen ja Yhdysvaltojen luvut pitäisi olla vertailukelpoisia. Näyttää siis siltä, että Yhdysvaltojen työmarkkinoiden mikrodynamiikka oli Suomea vilkkaampaa vielä 1990-luvun lopulla, mutta sen jälkeen asetelma on kääntynyt.

KUVIO 1. TEHDYT TYÖTUNNIT SUHTEESSA 15–74-VUOTIAASEEN VÄESTÖÖN 2011–2020

KUVIO 2. TYÖPAIKKOJEN UUSIUTUMINEN YRITYSSEKTORIN TOIMIPAIKOILLA 1990–2020

 

Työnantajat ja työntekijät etsivät toisiaan

Talouspoliittisessa päätöksenteossa on siis tärkeätä keskittyä siihen, miten voidaan edistää työn tuottavuuden kasvua. Paljon on käyty keskustelua Suomen työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta eli siitä, että samaan aikaa merkittävä osa työvoimasta on työttömänä ja toisaalta työnantajilla on suuri määrä täyttämättömiä avoimia vakansseja. Työntekijät ja työantajien työpaikat eivät siis näytä kohtaavan toivotulla tavalla. Kysymys on tärkeä, sillä kohtaanto-ongelma rasittaa julkista taloutta. Työttömyys toisaalta lisää sosiaaliturvamenoja ja toisaalta pienentää verotuloja.

Kuten edellä todettiin, työpaikkojen uusiutuminen on tärkeää tuottavuuden kasvulle ja kohtaanto-ongelma voi olla siis myös tuottavuuskasvun jarru. Työmarkkinoilla on samaan aikaan työnantajia, joiden pitää etsiä itselleen sopivia työntekijöitä sekä työttömiä, joiden pitää etsiä itselleen sopiva työpaikka. Jotta yrityksen luoma uusi työpaikka olisi tuottava, siihen pitää löytyä oikeanlainen osaaja. Ja jotta työntekijä olisi tuottava, hänen pitää löytää sellainen työnantaja ja työpaikka, jossa hän pystyy hyödyntämään osaamistaan tuottavasti.

Työnantajan ei yleensä kannata valita ensimmäistä tarjolla olevaa työntekijää vapaana olevaan vakanssiin. Jos työntekijä on tehtävään ylipätevä, hän saattaa karata pian rekrytoinnin jälkeen. Tai hänen osaamisensa ei ole sellaista, että teknologian tarjoamat tuottavuusmahdollisuudet tulisi hyödynnettyä riittävällä tavalla. Myöskään työntekijän ei välttämättä kannata ottaa vastaan ensimmäistä tarjolla olevaa työpaikkaa. On työntekijän oma, työnantajan sekä koko kansantalouden etu, että hän löytää itselleen sopivan työpaikan. Siis sekä työnantajan että työntekijän kannattaa käyttää riittävästi aikaa toisensa etsimiseen.

Myös Suomen työntekijävirrat ovat vilkkaat

Kuvio 2 kertoo siis siitä, että Suomen yrityssektorin työpaikoissa on tapahtunut paljon uusiutumista eikä kehitys ole tällä vuosituhannella hyytynyt. Myös työntekijävirtojen vertailu kertoo siitä, että Suomen työmarkkinoiden mikrodynamiikka on ollut vähintään kohtuullista. Kuviosta 3 nähdään, että Suomessa on käynyt vilkas virta työllisyydestä työttömyyteen. Tässä suhteessa samalla tasolla on talousvaikeuksien kanssa kamppaillut Espanja sekä dynaamisesta ns. flexcurity-mallistaan tunnettu Tanska. Sen sijaan Ruotsissa ja Saksa työntekijöiden ulosvirta on ollut selvästi vähäisempää. Virroissa työllisyydestä työttömyyteen ei ole eroa Ruotsiin nähden, mutta Suomessa virta työmarkkinoiden ulkopuolelle on Ruotsia suurempaa.

Kuvion 3 alaosasta nähdään, että Suomen työtekijävirrat työttömyydestä ovat olleet viime vuosina samaa luokkaa Ruotsin ja Saksan kanssa. Virrat ovat olleet selvästi Tanskaan verrattuna pienemmät, mutta toisaalta selvästi Espanjaa ja EU-maita keskimäärin suuremmat.

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelman tila ja kehitys

Työmarkkinoiden kohtaannon tehokkuutta on usein mitattu niin sanotulla Beveridge-käyrällä. Sen avulla tutkitaan työnantajan vapaana olevien vakanssien suhdetta työttömien määrään. Tyypillisesti taantuman alettua työpaikkojen luonti sekä avoimien vakanssien tarjonta pienenee ja työttömyysaste kasvaa. Siksi käyrä on laskeva. Jos työmarkkinoiden kohtaanto heikkenee, avoimien vakanssien määrä saattaa kasvaa ja työttömyysaste pysyy silti samana. Tai työttömyys kasvaa vaikka avoimien työpaikkojen määrä pysyy samana. Jälkimmäisessä tapauksessa Beveridge-käyrä siirtyy oikealle.

Kuviossa 4 on vertailtu Suomen, Ruotsin, Saksan, Norjan ja Alankomaiden Beveridge-käyriä. Nähdään, että Suomen Beveridge-käyrä on Norjan, Saksan ja Hollannin oikealla puolella eli niissä maissa työmarkkinoiden kohtaanto näyttäisi olevan Suomea parempi. Sen sijaan Ruotsin ja Suomen käyrät sijaitsevat melko samassa paikassa. Kuviosta on nähtävissä, että Hollannissa, Norjassa ja Ruotsissa on merkkejä käyrän siirtymisestä oikealle eli kohtaanto-ongelman pahenemisesta. Sen sijaan Suomen kohdalla tilanne ei ole aivan selvä.

 

KUVIO 3. TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖLLISYYSVIRRAT 2011–2020

 

KUVIO 4. TYÖMARKKINOIDEN BEVERIDGE-KÄYRÄ

 

Yhteenvetoa

Suomen talouden ja työmarkkinoiden mikrodynamiikka näyttää olevan vähintään kohtuullisessa kunnossa: Suomen taloudessa syntyy ja tuhoutuu paljon työpaikkoja, mikä tarkoittaa, että työpaikat uusiutuvat vilkkaasti. Työntekijöiden liikkuvuus on myös hyvällä tasolla. Tältä osin nopean tuottavuuskasvun edellytykset ovat siis kunnossa. Avoimien vakanssien ja työttömyyden välinen suhde on heikompi kuin esimerkiksi Saksassa, mutta samaa luokkaa kuin Ruotsissa. Toisin kuin esimerkiksi Hollannissa tai Norjassa, tilanne ei ole Suomessa tässä suhteessa ainakaan selvästi muuttunut huonompaan suuntaan. Myöskään muut tunnusluvut eivät kerro työmarkkinoiden sopeutumiskyvyn heikkenemisestä tämän vuosituhannen aikana.

 

Kirjallisuus

  • Decker, R. A., Haltiwanger, J., Jarmin, R. S. ja Miranda, J. (2017), Declining dynamism, allocative efficiency, and the productivity slowdown, American Economic Review 107(5), 322–26.
  • Ilmakunnas, P. ja Maliranta, M. (2008), Työpaikka-ja työntekijävirtojen viimeaikainen kehitys Suomen yrityssektorilla, Työpoliittinen aikakauskirja 3, 30–45.