Paul Krugman ja totuuden jälkeinen aika

T&Y 3/2020 Julia Niemeläinen
Arguing with Zombies

Paul Krugman: Arguing with Zombies: Economics, Politics, and the Fight for a Better Future. W.W. Norton, 2020. 444 s.

Paul Krugman on taloustieteen nobelisti ja taloustieteen ja kansainvälisten suhteiden emeritusprofessori Princetonin yliopistossa New Jerseyssä. Hänen uusi kirjansa käsittelee niin kutsuttuja zombeja eli argumentteja, jotka eivät tutkitun tiedon valossa pidä paikkaansa, mutta elävät siitä huolimatta sinnikkäästi poliittisessa puheessa.

Kirja on kokoelma Krugmanin pääasiassa New York Timesissa 2000-luvulla julkaisemia kolumneja, jotka käsittelevät laajasti keskeisiä poliittisia kysymyksiä, kuten finanssipolitiikkaa, sairausvakuutusta, tuloeroja, ympäristöpolitiikkaa ja taloustieteen tilaa. Kolumnit on ryhmitelty teemoittain, jotka sitoo yhteen lyhyt kommentaari. Kolumneista vanhimmat on julkaistu vuonna 2000, uusimmat keväällä 2019.

Teos on kiinnostavaa luettavaa monessa mielessä. Ensinnäkin se toimii katsauksena Yhdysvaltojen poliittiseen lähihistoriaan ja onnistuu kuvaamaan kaksipuoluejärjestelmän yksiulotteisuutta silmiä avaavasti. Keskeiset henkilöt ja tapahtumien käänteet käyvät ilmi riittävän hyvin yksityiskohtia tuntemattomallekin. Kommentaattorin roolissaan Krugman on rehellisen poleeminen, vaikka hänen arvovaltansa perustuukin ansioihin tieteen parissa. Kohteena ovat erityisesti republikaanipoliitikkojen poliittiset ulostulot. Käy ilmi, että vaikka keskustelukulttuuri on kovaa totuuden jälkeisellä aikakaudella, pääpuolueiden välinen vastakkainasettelu on ollut rajua ennenkin.

Vaikka Yhdysvaltain politiikka ei kiinnostaisikaan, yhtä lailla kiinnostavaa antia kirjassa ovat nobelistin näkemykset ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Krugman kritisoi voimakkaasti muun muassa myötäsyklistä finanssipolitiikkaa sekä Yhdysvalloissa että EU-maissa ja uusimman tutkitun tiedon puuttumista julkisesta keskustelusta.

Tässä Krugman on oikeassa. Suomessakaan esimerkiksi makrotaloustieteilijöiden käymä viimeaikainen keskustelu julkisen velan haitoista, mistä Krugman nostaa esimerkiksi Olivier Blanchardin vuonna 2019 ilmestyneen velkatutkimuksen, ei ole noussut riittävästi esiin. Toinen kiinnostava ja ajankohtainen teema on eurojärjestelmän kritiikki, jonka yhteydessä Krugman sivuaa myös Suomen talouskehitystä valuuttaunionissa.

Taloustiede ja poliittiset mielipiteet tulevat esiin kiinnostavasti mutta eivät aina pysy erillään.

Kirjan suurin ristiriita liittyy Krugmanin rooliin asiantuntijakommentaattorina. Harvalla on samanaikaisesti yhtä paljon tieteellistä auktoriteettia ja poliittista vaikutusvaltaa, ja juuri tässä piilee ongelma.

Ensinnäkin teoksen aihepiiri on niin laaja, että herää kysymys, kuinka hyvin Krugman hallitsee tieteellisen tiedon kullakin käsittelemällään alueella. Krugmanin omaa ydinosaamisaluetta ovat kansainvälinen kauppa ja makrotaloustiede. Herää myös kysymys, onko Krugman viestintuojana neutraali.

Krugmanin tietämystä ei ole syytä epäillä, mutta lähdeviitteiden puuttuessa argumenttien tieteellinen pohja on vaikea hahmottaa. Uskottavuutta toisivat etenkin viitteet, joissa myös vastakkaisia näkökulmia tuotaisiin esiin, sekä viittaukset Yhdysvaltojen ulkopuolella tehtyyn taloustieteelliseen tutkimukseen, jotka puuttuvat kirjasta kokonaan.

Olennaista kuitenkin on, millä tavoin asiantuntija toimii tieteellisen tiedon tulkkina: tuoko hän avoimesti esiin poliittiset sidonnaisuutensa, ja erottaako hän selvästi mielipiteensä tieteellisestä tiedosta, jonka popularisoijana hän toimii? Tästä ei synny täyttä varmuutta. Krugman kyllä maalaa itsestään kuvan neutraalina asiantuntijana, jolle poleemisuus on välttämätöntä neutraalin keskustelutyylin menetettyä tehonsa. Kuitenkin eräät toteamat, kuten esimerkiksi ”republikaanit ovat ilman muuta pahoja ihmisiä”, laskevat argumentaation tasoa ja heikentävät kirjan tehoa.

Kirjoittajana Krugman on taitava, ja kirja on helppolukuinen katsaus hänen talouspoliittiseen ajatteluunsa yhteen teokseen tiivistettynä. Valitun formaatin takia siinä on jonkin verran toistoa, ja Krugmanin kolumnit jo lukeneille (maksumuurin takana) kirjan lisäarvo lienee pieni. Uusille lukijoille plussaa taas on mahdollisuus jatkaa Krugmanin seuraamista New York Timesin blogissa.

Tänä syksynä kirjaa voi suositella erityisesti lukijoille, jotka haluavat ymmärtää paremmin Yhdysvaltain syksyn vaalikamppailun lähtökohtia. Vaikka kirja ei käsittelekään suoraan koronakriisiä, kriisi on tehnyt esimerkiksi teoksessa paljon huomiota saavan terveydenhuoltojärjestelmän puutteet entistä näkyvämmiksi. Kirja soveltuu myös lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita yleisemmin poliittisen retoriikan murroksesta ja haluavat pohtia faktojen merkitystä totuuden jälkeisessä ajassa.

Kirjoittaja